Pääsiäisajan riekuntaa

Kun nyt sattumoisin pääsiäisenä oli enemmän aikaa tehdä evästä, ja hieman pidemmällä kaavalla, niin johan tämä riehaantui. Torstaina pyörähdin kaupassa, ostin lohta, rehuja ja kolmen kilon köntin naudan paistia.

Perjantaiaamuna laitoin sitten viuhumaan ja pilkoin lihat ja rehut ja johan syntyi tulosta. Pakastimeen livahti kilon verran lihaa lihasopan pohjaksi keiteltynä. Sekaan tarvitaan siis enää lisää rehuja ja pottuja ja avot sie. Johan on emmettä.

Pitkään himoitsemiani patasapuskoita kun ei ole juurikaan tullut tehtyä, niin otinpa sitten ja kolmasosan lihasta jalostin uunissa herkulliseksi padaksi. Sitä nautiskelimme tosin vasta pääsiäispäivänä, pitkäperjantai ja lauantai meni herkutellessa paitsi sillä lohella ja rehuilla, niin myös valkosipulilihasoosilla.

Uunikasviksista tuli muuten kertakaikkisen hyviä, ei sille vaan mitään voi. Tällä kertaa pellille päätyi jonkin aikaa mausteiden kanssa kulhossa keikkuneet parsa, kukkakaali, kesäkurpitsa, salottisipuli ja paprika. Aivan täydellistä!

Pari päivää sitten päätin vielä parannella aiempaa patasuoritusta ja voi elämän käpälä, että tulikin hyvää. Nelisen tuntia sitä tuli uunissa haudutettua miedolla lämmöllä.

Puolitoista kiloa nautaa, taisi olla ulkopaistia pala jonka pilkoin aamusella pieniksi. Pyöräytys pannulla, pataan joukkoon nakkasin salottisipuleita puolikkaina, naposteluporkkanoita, tomaattipyrettä, valkosipulimurskaa, lihalientä, maustepippureita, laakerinlehtiä ja provincen yrttejä.

Niin ja toki suolaa ja useamman keltaisen minitomaatin. Suosittelen, niin ihanan simppeliä tehdä ja mahdottoman hyvää perunoiden ja raejuuston kera.

Arkeen palattiinkin sitten ihan perusarkiruokien kera eli kappas, spagettia ja jauhelihasoosia. Mikäs siinä, käyhän se niinkin.

Josko jossain kohtaa ehdin, joudan ja jaksan, niin sepustanpa muutaman sanasen ihan yleisiä kuulumisia, nuo hiivatin sukkapuikot sotkee tämän bloggailunkin ihan totaalisen täydellisesti.

Tiistaita sitten vaan!

Mikäs se on perjantaina töistä palata kun keittiössä odottaa tällaiset yllätykset? Niinpä! No, ennen yllätyksistä nautiskelua oli kuitenkin tiedossa mehun keittelyä ja tottahan tämä uusi tulokas orkideatarhaan aiheutti sen, että päädyin istuttamaan aiemmin muoviruukussa elelleen vanhemman orkideankin lasiruukkuun.

Olikin muuten homma, eikä hommaa varmasti helpottanut se että sitä on tullut lykättyä vaikka kuinka ja monta kuukautta. Syy lykkäämisellekin on ollut varsin simppeli, muoviruukun reiällisestä pohjasta kun on kasvanut juuret reippaasti ulos, oli jo silloin kun orkidean sain. Lopulta päädyinkin leikkaamaan ruukun palasiksi juurien ympäriltä, mitä ilmeisimmin homma onnistui ihan suht hyvin sillä ainakaan vielä orkidea ei ole näyttänyt loukkaantumisen merkkejä.

Lauantaina sainkin sitten nakitettua ukon noutamaan poikasen 20vee kaverin kanssa sen uuden arkkupakastimen verkkokaupasta. Kyllä nyt kuulkaa kelpaa! Johan pakkaseen olikin kertynyt niitä mehuja niin että alimman korin olin joutunut jo tyhjentämään kaikista siellä normaalisti olevista elintarvikkeista.

Vaikka pakastin nieleekin sen 200 litraa niin yllättävää oli se, että sen syvyys on vain 50 senttiä. Siis seinästä ulospäin tuleva mitta. Sippoinenkin vielä. Sunnuntaina täyttelinkin sitä sitten lisää työkaverin kiikuttamalla mustikkaämpärillä joten kyllä nyt kelpaa! Ja pakkohan se oli pyhäiltana sitten vielä pyörähtää vattupuskassakin, jälleen sieltä irtosi litra kypsää marjaa.

Todellinen yllätys odotti sitten mansikkamaalla kun menin sen verkkoa korottamaan, siellähän möllötti aikas kookas mansikan raakile. Saa nähdä ehtiikö tuo kypsyä vai miten tässä käy, onhan tässä nyt vielä muutama aika lämpimiä päiviä jos vaan onnistaa. Vadelmasadon nyt ainakin ehdin saada puskista, huomenna taitaa olla seuraava poimimiskeikka.

Ajatuksissa on keitellä tänä syksynä mehuksi myös kaikki loput raparperin varret ja mahdollisesti myös omenoita, mutta katsotaan nyt. Punaherukat on jo puskista loppu, vielä löytyisi himppanen karviaisia, musta- ja valkoherukoita. Ehkäpä niistä tulee vielä yksi maijallinen, tai sitten ei, vaikea sanoa noin äkkiseltään.

Jos kohta työt onkin alkanut mukavasti niin pakko se on todeta, että kyllä se vaan tuntuu että väkeä on vähemmän ja sitä kautta tekemistäkin enemmän. Saa nähdä jaksaako tällä tahdilla kiskoa joululomaan asti ilman että flippaa, ihan jäätävä väsymys oli päällä kun tänään töistä kotiuduin. Toisaalta, tiistai on aika hektinen päivä joten sekin selittänee osaltaan.

Spede oli kotiutunut kesken päivän, oli kuulemma sairastunut koulussa mutta jaa. Miten sen nyt ottaa. Oli sillä pää ollut kipeä kun isänsä kotiin haki, ja mahakin, mutta hyvin tuo näytti kiskovan sapuskaa kun sitä tein ja aika meno tuolla ylhäällä on päällä. Siihen nyt voi tietysti vaikuttaa iskän antama särkylääkekin mutta katsotaan nyt mikä vointi on illalla ja huomenna aamulla.

Enpä muista kerroinko aiemmin keväällä junnun saamasta wilmamerkinnästä, siitähän on ollut ajatuksena teetättää tuolle oikein asennepaitakin. Silloin merkinnässä luki ”levoton sielu, vähäinen motivaatio” ja minähän sille repeilin täällä ihan täysiä. Jos kohta luulinkin sen olevan ihan ehdottomasti parasta a-ryhmä, mitä siis tulee opettajan sanaisen arkun käyttöön, niin vähänpä tiesin.

Perjantaina repeilin ihan sataa junnun tuolloin saamalle erityisopetustunnin lisämerkinnälle. ”Laulava matikisti on nyt sekin nähty… Kolikko hattuun!”. Ei näille nyt tietenkään saisi nauraa mutta minkäs teet, tässä on aikaa sitten päädytty siihen että on parempi nauraa näille kuin ottaa pultteja, muuten sitä ei juuri muuta ehtisi tehdäkään kuin raivota.

Vakavaan keskuteluunhan junnu toki näistä aina otetaan mutta tällä kerralla se oli turhaa. Junnu kun kertoi heti kotiuduttuaan että oli saanut erityisopelta kymmensenttisen, häntä kun oli niin laulattanut matikkaa laskiessa että erkkaope oli ollut yhtä hymyä etenkin siinä kohtaa kun junnu lopetti laulamisen heti kun vieruskaveri sitä tältä toivoi.

On se vaan, aikamoinen persoona tuo junnu.

Perjantaita!

Joopa joo, töihin tuli palattua ja rytinällä tulikin. Kesän aikana luokkamme sai pari uutta oppilasta joten keväällä muualle siirtyneet pari korvautui samantien. Ihan mukavasti tämä alku on sujunut, hieman muutosta on tullut työnkuvaan sillä luokkaamme muokattiin samalla osin parkkityyliseksi joten saamme muutamalle tunnille vierailijoita muistakin luokista.

Spede on oppinut hienosti linja-autolla kouluun kulkemisen ja kotiinkin tuo on sieltä osannut joka päivä, ekana päivänä prinsessa saatteli lapsen linja-autolle ja oli vastalla ja parina seuraavana samaa hommaa hoiteli poikanen 21vee, mutta sen jälkeen spede ilmoittikin jo ettei kaipaa mitään saatteluita tai vastalle tuloja, hän menee ja tulee ihan itse. Jes!

Jos kohta ne sukkapuikot on heiluneet normisukkien parissa niin onpa ne sitten heiluneet unisukkienkin rintamalla. Löysin niin taivaallisen ihanaa lankaa lähimarketista että pakkohan sitä oli ostaa ja tuumia mitä siitä tekisi. Vinkkiä hain lopulta ihan Novitan omilta sivuilta ja kas, unisukatkin langan haulla osui eteen joten niitä!

Tämä Novitan Pilvi-lanka on aivan täydellisen ihanan pehmeää lankaa ja hyvää se on kutoakin, tai no. Hieman itseä ihmetyttää se, että sininen lanka jotenkin takkuaa käsissä kutoessa mutta vaaleanpunainen, josta olen myös nyt muutamat unisukat joululahjapussiin kutonut, ei takkua yhtään. Outoa.

Jos kohta on ehditty kutoa niin on sitä ehditty muutakin. Viikko takaperin ajelin töiden jälkeen suorinta reittiä noutamaan multaa ja uutta kasvulavakehikkoa alkukesästä istuttamieni manssujen viereen sillä naapurin rouvahan roudasi pihaan kuusi uutta isoa mansikantainta edellisenä ehtoona. Perjantaiehtoo menikin sitten rakennellessa lavan alle passelia alustaa, suoraanhan se piti epätasaisessa maassa saada.

Nyt kun vieressä on uusia taimia huomaa hyvin kuinka älyttömästi aiemmin istutetut on kasvaneet kesän aikana! Enempää mansikoita en aio pihaan huolia enkä ottaa, nämä kaksi lavallista riittää vallan mainiosti tälle sakille omiksi makustelutarpeiksi, toivottavasti saadaan kunnon satoa jo ensi kesänä.

Tänä kesänä tuntuu satokausi olevan vähän kaikessa himppasen myöhässä versus edelliset kesät. Toinen huomio marjojen suhteen on ollut se, että sato on paljon pienempi kuin edellisinä kesinä, vadelmia olen saanut pakkaseen vasta kaksi litran astiaa ja nekin olen kerännyt kahtena eri päivänä litra kerrallaan.

Vadelmapensaissa kun on ollut havaittavissa yksi todella ikävä piirre sateisen kesän jäljiltä; osa raakileista on mennyt valmiiksi homeeseen joten marjoja ei tule alkuunkaan normaaliin tapaan. Hittolainen soikoon! Ja vadelma kun on yksi lempimarjoistani!

Punaherukkaakin on suht vähän edellisiin vuosiin verrattuna mutta karviaisia ja mustaherukkaa näyttääkin tulevan sitten ihan normaalisti ellei jopa enemmän kuin muutamana aiempana suvena. Keskiviikkoehtoona, speden synttärikahvittelujen jälkeen, otin ja kävin poimimassa karviaisia ja punaherukoita puoli ämpärillistä, se kun on passeli määrä yhteen mehumaijalliseen.

Eilen töiden jälkeen laittelin samantien mehumaijan tulille ja siinä keittelyn lomassa pyörähdin sen toisen kerran vadelmapensaassa, edellisen pyörähdyksen sinne tein maanantaiehtoona eli jep jep, nyt on se kaksi litraa pakkasessa. Vattuja pakkaseen laitellessa päädyin kaivamaan pakastimen alimman korin kokonaan tyhjäksi pakasteista ja sieltähän löytyi pari edelliskesäistä mustikkapussia, ne nakkasin mehumaijaan muiden marjojen sekaan ja kas, nyt on mehuille ihan oma lootansa pakkasessa.

Haaveissahan, ja jo hieman katseltunakin, on parisataa litrainen arkkupakastin saunakammarille, ei tuo hemmetin kaappipakastin ime kuin juuri ja juuri kaikki ukon kaupasta roudaamat ranskanpotut, leivät, lihat ja pakasterehut. Marjoja sinne ei juurikaan mahdu ja minähän todellakin tahtoisin niitä marjoja kunnolla talvea varten pakkaseen.

Luulenpa, että pakastimen nouto on ensi viikolla edessä, eilen ehtoolla kun keksin tilata ämpärillisen mustikkaa työkaverilta joka niitä poimii ihan hulluna kaikille halukkaille viikonloppuisin. Ensi viikolla en niitä vielä saa mutta seuraavalla joten jes, nythän tässä on varsin hyvä syy hankkia arkkupakastin ensi viikolla. Sinne saan sitten mehujakin laiteltua, torpan kellarin toimivuus kun on hieman kysymysmerkin takana itselleni ja sen tiedänkin että talvisin sinne kulkeminen on varsinaista sissitouhua kiitos puoliksi rävähtäneiden betonirappujen.

Nuo pienet limupullot on muuten ihan mahdottoman hyvin mehujen pakastamiseen! Korkeuskin niissä on juuri passeli mitä meidän pakastekaappiimme tulee, ne mahtuu juur eikä melkein pystyyn hyllyille.

Eilen keittelemäni mehu osoittautui niin menestykseksi että sitähän kiskottiin täällä useammankin tenavan toimesta kuin taivaan mannaa ja se on hyvä se, onhan se nyt ihan toista kuin kaupan mehut niin terveellisyydeltään kuin maultaankin. Iltasella pyörähdin sitten jälleen karviais- ja herukkapuskissa ja hain tällekin päivälle valmiiksi maijallisen marjoja joten keittelyä on luvassa tänäänkin.

Harmillista tosin että tämän satsin jälkeen puskissa ei taida olla kuin yhdelle maijalliselle marjat joten huoks. No, onhan sitä nyt siinäkin ja ainahan sitä voi keitellä sitten vielä raparperistakin mehua jos niikseen on.

Tänään olisi ollut se kiitosristeilykin ralliporukalle mutta ukkohan ei saanut vapaata töistä enkä minäkään sitten sitä kysellyt itselleni. Eipä sitä tosin mielellään tällä hetkellä pois töistä olekaan, sen verran hektistä meno on omassa luokassa ja omalla porukalla. Hyvä niin, työpäivät menee ihan älyttömän nopeasti nyt kun tuntuu että kokoajan on ihan julmettu kiire!

Se kiire on kyllä ihan todellinen, sen verran hyvin on ohjaajaresurssia nipistetty että on ihan turha edes kuvitella pitävänsä mitään ohjaajapalaverejakaan, ei vain riitä tunnit niille. Toisaalta, mitä niitä nyt sitten pitämäänkään, siellä luokissahan meitä tarvitaan mutta silti tuntuu jotenkin hölmöltä että mitään tarpeellistakaan tietoa ei ehditä jakaa kuin lennossa käytävällä toinen toisillemme.

Ideaalissa maailmassahan ehtisimme edes oman open kanssa pitää jonkinlaisen suunnitteluhetken vaikka vain kerran viikossa mutta eipä se aika riitä siihenkään, onneksi pelaamme niin hyvin yhteen että monesti meille riittää ihan pikaiset sananvaihdot tunnin alussa tai välissä tai lopussa tai koska vaan. Toimiva parityöskentely on kyllä niin in ja pop ja kun siihen vielä lisää sen että kumpikin arvostaa ja kunnioittaa toisen työtä niin avot sie!

Tänään onkin sitten se viikon toinen ysin aamu, minähän aloitan työviikon aina ysiltä ja päätän sen menemällä ysiin, siihen väliin mahtuukin sitten vain kasin aamuja ja pitkiä päiviä. Nämä ysin aamut oli aluksi, viime vuonna siis, jotenkin outoja mutta nythän näihin on jo tottunut. Taidankin keitellä toisen pannullisen kahvia sen kunniaksi.

Raparperimehu

Viime viikolla hyödynsin sadepäivää simppelisti hävittämällä pihassa rehottavaa raparperipuskaa. Tarkoitushan ei ole sitä hävittämällä hävittää, mutta pahalta tekee kun niin pieni osa siitä menee hyötykäyttöön. Päädyin siis keittämään maijalla mehua, tosin vain ekat pari pulloa oli ihan vain ja ainoastaan raparperia, lopuissa oli joukossa sitten jo vadelmaa ja mustaherukkaakin.

Kolmisen litraa tuli valmista mehua, tosin kun lanttaussuhde on suunnilleen 1:3 niin eipä tästä määrästä montaa kertaa kannua täytä. Toisaalta, onpa ainakin kunnon mehua ne kerrat kun sitä kannuun tekee. Haaveissa on toinen pakastin, kaappipakastinhan on AINA ihan jumissa leivistä, lihoista, pakasterehuista ja muista vastaavista joten ihan turha edes kuvitella isoja mehumääriä sinne tekevänsä tai marjoja pakastavansa.

Keksinkin muuten hyvän tavan pakastaa mehua, nämä o,3 litraiset muovilimpparipullot on juuri täydellisen kokoisia meidän pakastimeen vaikka niitä nyt ei ihan älyttömiä sinne mahdukaan. Kuka huomaa minkä pienimuotoisen mokan tein ekan pullon kanssa? Sehän könöttää tuossa ihan etualalla oikealla… Juu. Otin ja heitin kiehuvaan veteen. Kivasti se kutistui hetkessä.

Blondi tajusi kyllä heti sen perään että hei daa, mehuhan menee pakkaseen, silloin kyllä riittää kun pullot on hyvin pesty, ei niitä kuumentaa tarvitse enää päälle. Kellariin jos mehua säilöisi niin sittenhän pitäisi käytellä lasipulloja ja nakkoa ne uuniin kuumenemaan niin että ovat varmasti puhtaita käyttää.

Olisihan talon alla toki kellarikin mutta ei hajuakaan miten hyvin siellä mehut säilyy ja totuuden nimissä haluanpa nähdä sen akrobaatin joka sinne jäisiä ja lumisia kiviportaita laskeutuu talviaikaan. Portaat kun on ihan hieman romuna ja kesäaikaankin sinne taivaltaminen on himppasen hankalaa hommaa. Pakastin olisi siis täydellinen vaihtoehto eikä suinkaan ainoastaan mehuja ajatellen, olisihan se kiva saada nuo marjat puskistakin säilöön.